Kaksi ihmistä surmattu oulussa
Hem / Juridik, Samhälle & Myndigheter / Kaksi ihmistä surmattu oulussa
Lisätty tieto että alueelta etsitään aseistautunutta henkilöä.
Päivitetty uutista kauttaaltaan tiedoilla kahdesta surmasta.
21.15: Korjattu tieto kiinniottopaikasta. Poliisi käskytti miestä ja otti hänet kiinni piha-alueelta. Toiminta kesti kolmatta tuntia ja paikalle lähetettiin lukuisia yksiköitä. Alueella liikkui lukuisia poliiseja raskaassa suojavarustuksessa.
kello 18.56: Uutista päivitetty paikalla olleen Kalevan toimittajan kommenteilla. Eihän siellä kai luotiliivejä tarvi? Surmista epäiltyä ei otettu kiinni Haravatiellä olevasta asunnosta vaan piha-alueelta.
Poliisit eristivät osittain kulkua alueella.
En tiedä ampumisharrastuksen käytännöistä, mutta minusta kuulostaa oudolta, jos lähdetään ampumaan ja laitetaan varmuuden vuoksi liivit päälle.
klo 18.46: Tapahtumapaikka sijaitsee Välivainiolla, ei Puolivälinkankaalla.
Päivitetty klo 19.33 tiedolla, että yksi ihminen on otettu kiinni.
Päivitetty klo 20.06 tiedolla, että kaksi ihmistä on kuollut.
Poliisi sai kello 17 aikaan useita hätäilmoituksia laukauksista.
Poliisi etsi toista, paikalta poistunutta miestä jonkin aikaa ja tavoitti surmista epäillyn Talvitien läheisellä Haravatieltä kello 19.20 aikaan.
Alueella liikkumista kehotettiin ampujan etsinnän aikana välttämään. Toinen asia, onko se sallittua.
K9Wifey kirjoitti: ↑Ma Kesä 03, 2024 9:51 amKaksi sivua päivittelyä auringonlaskusta ja sitten päästiin jo kulmahousuihin.Tulee mieleen, että ollaan pelätty jo etukäteen että voi tulla osumaa ja mennä huti taulusta.
PS. Muun muassa panssariauto ajettiin syrjemmälle ja ainakin yksi ambulanssi poistui.Nevala arvioi aiemmin, että paikalla Välivainiolla oli ainakin 7–8 poliisin ajoneuvoa. Alue on Välivainiota.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Oulun Välivainiolla on surmattu ampumalla kaksi ihmistä lauantaina iltapäivällä, kertoo Oulun poliisi.
Ja manneja sinne tuskin ees päästetään...
6.5.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Poliisi kertoi aiemmin, että operaatio keskittyi Välivainiolla pientaloalueella olevalle Talvitielle.